Rekrytointi Rekrytointi
Hae meille töihin

Etteplan on henkilöstömäärältään suurin suomalainen teollisuustekniikan suunnitteluyritys. Yrityksemme perustettiin vuonna 1983. Ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökunta on liiketoimintamme perusta.

 

Konsernissa työskentelee noin 1 500 henkilöä Suomessa, Ruotsissa ja Kiinassa. Liiketoimintamme jatkuvasti kasvaessa haemme tälläkin hetkellä uusia osaajia.

 

Kiinnostavia tehtäviä kansainvälisessä ympäristössä Kasvu tuo mahdollisuuksia

Etteplan tarjoaa mielenkiintoisia, haastavia ja palkitsevia työtehtäviä kasvavassa ja voimakkaasti kansainvälistyvässä työyhteisössä. Panostamme voimakkaasti henkilöstön koulutukseen ja kehittämiseen. Työ Etteplanissa on jatkuvaa oppimista. Suuressa talossa on myös lähes rajattomat mahdollisuudet uralla etenemiseen.

 

Arvostamme teknistä koulutusta ja kiinnostusta suunnittelutyöhön. Oma-aloitteisuus sekä yhteistyökyky ja muut tiimityöskentelytaidot ovat meillä keskeisiä. Myös kielitaito on kansainvälisessä työyhteisössämme tarpeen.

 

Etteplan on Pohjoismaiden johtavia teollisuustekniikan suunnitteluyrityksiä. Tavoitteenamme on entisestään vahvistaa asemaamme Pohjoismaisilla markkinoilla sekä saavuttaa merkittävä asema Keski-Euroopassa. Kasvu tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia osaaville työntekijöillemme.

 

 

 


 

 

 


Jos olet kiinnostunut rakentamaan uraa menestyvässä ja kasvavassa asiantuntijayrityksessä, tutustu avoimiin työpaikkoihimme alla näkyvien linkkien kautta. Voit myös jättää avoimen hakemuksen.

Avoimet työpaikat
Jätä avoin hakemus
Päivitä CV

Avoimia työpaikkoja Ruotsissa